Nyt loppukoon räime ja pelleily. Vakavoitukaamme, sillä käsillä on Ullan Ladan viimeinen matalaoktaanisen bensan tuoksuinen pöhäys.

Moskovan junan pysähdyttyä Pasilassa ensimmäiset kotimaan hämmästykset tulivat vastaan: liukuportaiden kulkunopeus tuntui hämmästyttävän hitaalta, seiskan sporassa ei soinut tekno ja ymmärsin kaiken mitä ihmiset ympärilläni puhelivat. Outoa!

Aloitin kotiutumisen töillä. Päässä pyörii, mutta vapaaehtoistöiden lisäksi köyhän ihmisen on hyvä tehdä palkkatöitä. Myös proffan vastaanotto ja pari rokotustehosteaikaa olen saanut varattua. Parasta on kuitenkin olla kotona – istua sohvalla tai keittiönpöydän ääressä, käydä vihreässä kylppärissä peseytymässä ja pestä pyykkiä. Kaikki tuntuu juhlalta, koska niitä voi tehdä kaksin. On sanoinkuvaamattoman ihanaa olla metrin päässä Masasta 2000 kilometrin sijaan. Nyt tuntuu, etten tarvitse mitään muuta kuin aikaa tavata muita rakkaita ja ihmisiä! Tiedän että aikaa on ja kaikkea en voi tehdä samana päivänä, mutta koska olen maailman hätäisin hötkyilijä, en malttaisi odottaa. Tunnelmat ovat samaan aikaan zenmunkkirauhalliset ja kilpirauhasliikatoimintahektiset. No onneksi töiden aikana on aikaa rauhoittua. On oltava tunteja samassa paikassa ja rauhoittaa hösellykset.

Samaraa tulee ikävä. Tiedän sen jo nyt. Venäjää ja venäläistä elämänmenoa sekä sen näennäistä absurdiutta tulee ikävä, kun taas totun suomalaiseen absurdiuteen ja alan pitämään sitä normaalina. Oli mahtava puoli vuotta! Nyt Ullan Lada menee varikolle, jossa siihen asennetaan katalysaattori ja kunnolliset Ace of Basen ja Haddawayn kuuntelua tukeva kaiuttimet. Lada odottaa modernisoituna uusia seikkailuja. Kiitos ja näkemiin!   

Moskovaan saavuttuamme päätimme tutustua turistinähtävyyksiin. Valokuvausta harrastava Tommi koki nähtävyyksien perinteisen valokuvauksen epäkiinnostavana mutta ratkaisi ikuistamisen ongelman kekseliääksi. Pakko myöntää: Tommi otti Punaisen torin haltuunsa ensiluokkaisesti.

Tommi & The Dingos sai Punaiselta torilta uusia jäseniä orkesteriinsa.

Moskova pursuaa monikaistaisia valtaväyliä ja autoja. Tien ylitys ja alitus vaativat turistilta urheutta ja kylmiä hermoja. Tommi joutui kuitenkin käsittelemään autojen paljoudesta johtunutta ahdistustaan taiteen keinoin ja sanoitti laulun:

Vaaniva citymaasturi
(lauletaan lentävän kalakukon melodialla) 

Tunnelma oli lupsakka kunnes
tööt
lupsakka kunnes mercedekset siellä nilkoille rynni
vaaniva citymaasturi

Kävimme tänään antiikkimarkkinoilla ja ostimme lisää reppumatkailijalle tyypillisiä matkamuistoja: 3 kappaletta valurautaisia samovaareja, venäjänkielisen Kalevalan, zeburaska-nuken, apina-suolasirotintelineen, lisää peltipurkkeja, ikoninkuoria ja shakkilaudan. Huomenna ongelmana saattaa olla aarteiden raahaaminen junaan kanssamatkustajista täyteläisellä metrokuljetuksella.

Tommi ihmetteli varoituskylttejä Samarassa:

Mutta sitten Tommi ymmärsi poikkeavansa kantaväestöstä. Ainoastaan Tommilla on kuraa kengissään ja villasukat. Jopa voimakkaasti vodkantuoksuisen namusedän kengät kiilsivät. Tommi myös kantaa koko omaisuuttaan selässään, mikä aiheuttaa huvittuneisuutta paikallisten keskuudessa.

Tommi on kuitenkin käytännön mies. Samaran erikoiskoe lumikasoineen ja vesilätäkköineen vaatii asianmukaisen varustuksen.

Tommille on aika ajoin tuottanut hankaluuksia muistaa lukuisia matkojaan, jonka vuoksi hän nykyisin panostaa myös matkamuistoihin. Samaran mummokadulta venäläiseen teenjuontikulttuuriin ihastunut Tommi osti reppumatkailukuljetuksen kannalta aina niin käteviä posliiniastioita.

Tommin tilansäästövinkki: laita likaiset alushousut teepannuun.

Tommin samaralaiset fanit osoittivat estottomasti tunteitaan. Pitäisiköhän jäädä vielä puoleksi vuodeksi?

Venäläisen perinnejuhlan maslenitsan innoittamana Tommista kuoriutui haasteellisten lettupannujen koulutuksella todellinen lettu-vizard (kääntäköön ken uskaltaa).

Tiistaina Tommi loi viimeisen katseen kotilähiöönsä – kahden miljoonan asukkaan Keravaan. Hyvästi stošestnatsad, eli kotoisasti ”stoo chestnuts”.

Tommi jatkoi matkaansa junalla platskart-luokassa.

Juna-ateriaksi valikoitui aitovenäläiseen tapaan babuskalta ostettuja suolakurkkuja, etikkasalaatteja, keitettyjä kananmunia, kuivaa kalaa sekä täytekakku. Kiskonkolinan säestämää yötä ja yöllisiä vessakäyntejä häiritsivät ainoastaan käytävältä sojoittavat ja junasänkyihin liian pitkät haisevat lampisjalat.

Nizhni-Novgorodissa sotahistoriaa harrastava Tommi hakeutui suuren isänmaallisen sodan muistomerkille.

Makkarat ikuisessa tulessa paistettuaan Tommi muisti kunnon retkeilijän tapaan paloturvallisuusseikat. Nizhnin kremlin tuulinen sijainti suuntasi huonoksi onneksi sammutussuihkun miliisin kengälle. Uhkaava ja Tommin pidätykseen mahdollisesti johtanut tilanne saatiin raukeamaan Tommin luvatessa miliisille uuden levynsä nimmareilla sekä pätkän tulipunaisista kutreistaan.

Kaikille Niznhi-Novgorodiin matkaaville Tommi suosittelee mahtavaa ja loistavilla tapeteilla kyllästettyä Maksin Gorkin kotimuseota.     

Lentomatkalla Dingot saivat alkuperehdytyksen venäläiseen jokamiehen ruokavalioon. Lentokoneessa tarjoiltiin lounaaksi makkaroita. Lentomatkalla heille opetettiin myös, että tulee itku jos ostaa liian ison keltaisen takin.

Dingojen ja Tommin ensimmäinen ilta Samarassa soljui hapankaalin, suolakurkkujen, sillin ja oluen liukastamana. Keskustelimme muun muassa pandojen ruokavaliosta ja sen epäkäytännöllisyydestä lajin säilymisen kannalta. Vähäenergisen bambun syöminen käy pandoille työstä. Ruuanhankinnan työläys yhdistettynä erittäin lyhyisiin hedelmällisyyskausiin panee miettimään, että miten paljon teknisiä virheitä lajissa voi olla sen kuitenkin vielä pysyessä elossa - joskin hiuskarvan varassa.

Aamulla rauhoitimme Tommin ulkomaanmatkoilla herkistyvää vatsaa terveellisillä hapanmaitotuotteilla. Keskustelimme bakteerialtistuksen ja sosiaalisten turvaverkkojen yhteydestä allergioiden synnyssä. Tommi mainitsi muun muassa olevansa allerginen pölypunkeille ja maapähkinöille.

Samaran nähtävyyksistä olemme toistaiseksi tutustuneet Stalinin sodanaikaiseen bunkkeriin, roskalaatikoihin sekä hylättyyn peiliin.

Volgan rannalla kuvasimme promomateriaalia Tommi Läntinen & The Dingosin tulevaa levyä varten.

Tommi ilmoittautui vapaaehtoiseksi kansainväliseksi vaalitarkkailijaksi. Hän tarkastaa illalla, että riittävän moniin äänestyslappuihin kirjoitetaan Boycott.  

Viikonloppu Kazanissa oli toiminnantäyteinen. Kaupunki oli mahtava, tataariruoka ja venäläinen vodka ”ozenj vkusna”. Sää vaihteli järkyttävistä lumipyryistä, vesisateeseen ja auringonpaisteeseen. Maailma on ihmeellinen ja siinä on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttävät pientä bloginpitäjää.

Kazanin kreml ja kolme vuotta sitten rakennettu muovisen oloinen moskeija.

Disney-moskeija lähikuvassa.

Pääkatu. Kävelykadut ovat parhaita!

Auringonpaiste 5 minuuttia raekuuron jälkeen.

Hiihdimme myos Kazanissa.

Yhtäkkinen lumipyry. Naama oli kipeä.

Uskomattomalta tuntuu, että nyt on viikko, jolloin lentokone tuo Samaraan lastillisen kultaa. Matti, Mervi ja Ami: tulkaa jo! En malttaisi enää hetkeäkään odottaa!

Lähden perjantaiaamuna viikonloppureissulle Kazaniin. Kazan on Tatarstanin autonomisen tasvallan pääkaupunki ja se sijaitsee Volgan rannalla. Tatarstanissa asuu tataareja, eli muinaisen turkkilaisen (kai) nomadimuslimiheimon jäseniä. Tatarstan julistautui 1990-luvun alussa itsenäiseksi, mutta itsenäisyyshanke on toistaiseksi jaissa Venäjän vastustuksen vuoksi. Tatarstanin alueella on huomattavia öljyvarantoja ja yli 40% sen väestöstä on venäläisiä. Tässä oli viikon opetusosio.

Vietämme viikonlopun Kazanissa brittitutkijan luona, johon tutustuimme Samarassa sohvasurffauksen kautta. Hän valmistelee sosiaalipolitiikan vaitoskirjaansa vammaisten asemasta Venäjällä ja kerää tutkimusaineistoa Kazanissa. Kivaa on lähtea! 

1. ARKI

1.2. Asuminen

Olen jakanut puoli vuotta kahden huoneen asunnon kahden kämppiksen kanssa. Yhteinen makuuhuone, yhteinen olohuone, yhteinen keittiö ja yhteinen kylppäri tarkoittavat, että mahdollisuudet yksityisyyteen ja rauhaan ovat kortilla. Kämppisteni kanssa meillä ei ole ollut mitään varsinaisia ongelmia asumisjärjestelyn kanssa, mutta yhdessä asuminen alkaa rassaamaan ankarasti. Puolen vuoden aikana minua on ärsyttänyt kämppiksissäni mm. seuraavat asiat:

- Itsekseen puhuminen. On ärsyttävää kuunnelle vain itselle tarkoitettua mutinaa. Lisäksi epäilen, että itsekseen puhuminen on merkki abstraktin ajattelukyvyn vajauksesta.

- Avaimen oven sisäpuolelle jättäminen. Ovemme täytyy sulkea avaimella sisältä ja jos avaimen jättää lukkoon sisäpuolelle ei ulkoa tuleva voi avata ovea avaimellaan. Toinen kämppiksistä unohtaa avaimensa lukkoon noin 5 kertaa viikossa. On ärsyttävää ensin kaivella jäätyneillä sormilla avain onkalostaan ja havaita ettei voikaan sitä käyttää. Sitten täytyy vielä odotella, että urpo suoriutuu suihkusta tai päiväuniltaan ovea avaamaan.

- Tömistely. Kerrostalossa ei vaan kävellä kantapäät tömistellen ja kaikkien pitäisi se sanomattakin ymmärtää.

- Märän tiskirätin ruttaaminen. Millä logiikalla palloksi rutistettu ja emalimukin pohjalle pesusienien alle sijoitettu märkä tiskirätti voi kuivua? Sitten ihmetellään, että miksi meidän tiskirätti haisee.

- Epäselvästi puhuminen. Toinen kämppiksistäni on maailmanhistorian päättämättömin, hitain ja hiljaisimmalla äänellä puhuva yksilö. Joinain päivinä mun täytyy joka ikisen lauseen kohdalla pyytää sitä puhumaan kovempaa ja olemassaolevia sanoja eikä muminaa käyttäen. Miksi jotkut 19-vuotiaat ovat niin epävarmoja kaikesta?

- Maiskuttaminen, suu auki ruuan jauhaminen ja ruoka suussa puhuminen. Tämähän me opittiin jo viimeistään lastentarhassa!

- Valtavien ruokamäärien (pahaa ruokaa) kokkaaminen ja sitten sen jääkaappiin pilaantumaan unohtaminen. Ruuan haaskaaminen on tolkuttoman ärsyttävää, rahan tuhlausta ja moraalitonta. Onneksi en ole osallisena kämppisteni yhteisessä ruokataloudessa.

Kaikista näistä esimerkeistä on luultavasti pääteltävissä vain se, että en ole hyvä kämppis. Omaksi ansiokseni voin todeta, että hoidan jokapäiväisen ylläpitosiivouksen ensiluokkaisesti: tiskaan aina astiat heti käytön jälkeen (todellisuudessa tämä on pakollista, sillä taloudessamme on vain muutama astia) ja taittelen pyykkini heti niiden kuivuttua (Suomessa kuivat pyykkimme hengaavat myttynä Ikea-kasseissa yleensä siihen asti, kunnes tarvitsemme kasseja uuden likapyykin pyykkitupaan kiikuttamiseen. Toisaalta tämän käytännön hyvä puoli on se, että koska käytämme puhtaat vaatteet suoraan Ikea-kasseista, on taiteltavaa kohtuullisen vähän seuraavan pyykkivuoron koittaessa.). Toisaalta olen imuroinut kämpässämme kaksi kertaa ja pessyt vessan nolla kertaa. Hohoo. Todellisuudessa kaikki on sujunut mitä mainioimmin, mutta yksityisyyden puute hiostaa. Olen pidentänyt työmatkakävelyitäni, koska ne ovat ainoita todellisia rauhan hetkiä päivässä.

Ainiin! Asuntoomme saapui perjantaina kaksi uutuutta, joita on odoteltu syyskuusta lähtien: turvalukko ja lankapuhelin. Niiden korjaaminen kesti vain hieman yli vuoden.

2. TYÖ

2.1. Päiväunet

Oman päiväkotiaikani tuskallisimmat muistot liittyvät päiväuniin. En koskaan saanut unta ja silti nukkumahuoneessa täytyi olla hiljaa kaksi tuntia. En kertakaikkisesti ymmärtänyt, miksi en voinut tehdä jotain, jos kerran kuitenkin olin hereillä. Joskus harvoin, kun satuin nukahtamaan reilun tunnin lakanoissa pyöriskelyn jälkeen, täytyikin jo välittömästi herätä. Työskenneltyäni puoli vuotta lastentarhassa käsitykseni päiväunien tärkeydestä on muuttunut täysin. Henkilökunta tarvitsee lasten päiväunia!

Samarassa on metro. Yksi linja kaukana keskustasta. Eilen matkustin ensimmäistä kertaa metrolla. Valitsin metron kulkuvälineeksi enemmän periaatteellisista kuin käytännöllisistä syistä. Täytyihän metro nyt kerran koeajaa. Metro toimi moitteetta ja näytti samalta, joskin hieman askeettisemmalta, kuin sisaruksensa Moskovassa ja Pietarissa. Metrojunan sisällä oli lukuisia kaavakuvia Samaran metron laajennussuunnitelmista kaupungin keskustan alueille. Metron laajennus on täällä yleinen vitsin aihe. Hienot kaaviot ja periaatepäätökset löytyvät, mutta käytännössä mitään matkustajien kannalta olennaista, eli uusia asemia, ei synny. Joulun aikaan avattiin yksi uusi metroasema. Senkin rakentaminen (lukuisat tauot mukaan laskien) kesti kuulemani mukaan noin 15 vuotta.

Poistun Samarasta kuukauden päästä. Aloitankin kirjoitussarjan, jossa mietin mennyttä puolta vuotta sekä elämääni Samarassa ja Suomessa. Aion toimia kirjoitussarjassa täysin tunnelmieni moottoroimana, joten jos joitain lukijoita ahdistaa tai ärsyttää täysin epäanalyyttinen henkilökohtaisissa fiiliksissä vellonta, heille suosittelen lukematta jättämistä.

1. ARKI

1.1. Aika

Samarassa toimii täysin erilainen aikajärjestelmä kuin Helsingissä. Ruuhkista johtuen ihmisten päivät kuluvat matkustellessa erinäisiin paikkoihin. Olen vakuuttunut, että ihmiset nukkuvat yöllä vähemmän, koska heillä on päivisin rutkasti aikaa nukkua marshrutkoissa. Alussa ihmettelin, että miksi kukaan ei lue busseissa, mutta kaikki nukkuvat. Toisaalta mahdollisuus nukkumiseen on tuuripeliä, koska suurimman osan matkustajista täytyy seistä busseissa. Jotkut torkkuvat myös seisaaltaan, koska tupaten täyteen ahdetussa bussissa kaatuminen ei ole kovinkaan todennäköinen uhkakuva. "Kak siljotki!", kuin sillit on yleinen bussissa kuultu lause. Olenpa nähnyt jopa liiallisesta väkijuomien nautiskelusta johtuneen seisaalteen sammumisen.

Myös myöhästely on täällä täysin sallittua, voisipa jopa sanoa oletettua. Vielä kertaakaan venäläiset ystäväni eivät ole saapuneet tapaamisiimme ajoissa. He eivät edes selittele myöhästymistä, koska liikenteen ongelmallisuus on lausumaton fakta. "Problem s transportom". Alussa soitin ihmisille, kun he olivat 15 minuuttia myöhässä, mutta noin mitättömästä myöhästymisestä huomauttamista pidetään todella erikoisena käytöksenä. Yksi asia minua kuitenkin askarruttaa: miksi minä onnistun tulemaan kaikkiin tapaamisiin aina ajoissa? Minäkin elän täällä "problem s transportom"in piirissä. Ja vaikka odottelu on aina tuottanut minulle henkilökohtaisesti runsaasti ongelmia, jouduin sopeutumaan siihen välittömästi Venäjälle saavuttuani.

Olen kärsimätön ihminen. Mikään ei ennen ärsyttänyt minua enemmän kuin hidastelu ja takkuaminen. Uskomatonta onkin miten vähän kaikki tahmeus minua täällä ärsyttää. Onko tämä nyt sitä ihmisenä kasvamista? Muut löytävät syvällisiä elämänfilosofioita ja kokevat uskonnollisia elämyksiä ja itse opin istumaan bussissa hötkyilemättä. Kai kaikki syvälliset elämänaspektini ovat niin onnistuneessa reilassa, että voin huoletta keskittyä arkisempaan kasvuun. Heh. 

Lumiaihe jatkuu... Paatimme eilen reippailla ja ylittaa Volgan uudestaan jaata pitkin. Tuloksena oli maailmanhistorian marimmat kengat. Astuessa jaalle jalka kohtasi ensin 30 senttia lunta ja sitten 20 senttia vetta. Luultavasti veden alla oli myos jaata, koska ainakaan viela emme ole havainneet kenenkaan molskahtaneen Volgaan. Mutta mista erkista se vesi sinne lumen alle on joutunut?

Taalla on talla hetkella vain pari pakkasastetta, joten valtavat lumimassat kaduilla muuttuvat paraikaa ruskeaksi, kosteaksi keitoksi. Joka paikassa haisee jalkahiki ja marka sukka. Omat jalkani ovat pysyneet kuivina (jos Volgan ylitysta kahlaamalla ei lasketa) kiitos erinomaisten vaelluskenkien. Venalaisten naisten yleisin jalkine on korkokenka huimalla korolla. Olenkin tuumaillut, etta miten on mahdollista kayttaa niin villeja korkoja jaisilla kaduilla ja luulen keksineeni ratkaisun: korkokenkien korot toimivat ikaan kuin jaapiikkeina, jotka porautuvat jaahan ja tekevat kaatuilun mahdottomaksi. Samaran kadut ovat myos taynna suutareita jotka voivat katevasti vekottimillaan teroittaa tylsyneen koron. Loskassa kavelyssa korkokenkien etu on luultavasti se, etta kantapaat pysyvat kuivina.

Palattuamme Ukrainasta havaitsimme Samaran täyttyneen lumella. Viime viikon keskiviikkona oli lumipyry ja juna Ukrainaan oli myöhässä lumen vuoksi, mutta lumisade ei loppunutkaan. Lumen määrästä kertoo muun muassa se, että koulut ja työpaikat olivat suljettuina torstain ja perjantain. Tämä lienee melko harvinaista Venäjällä. Eihän Venäjä ole mikään pikkuripottelusta totaalisesti hajoava Espanja. Kämppikseni Tabean tyomatkat kestivät maanantaina yhteensä 6 tuntia. Hillitöntä, vaikka Samaran tuppuinen infrastruktuuri otettaisiinkin huomioon.

Liian lumen loppusijoittelu tuottaa myös ongelmia. Yleisin paikka lumimassoille tuntuukin olevan jalkakäytävä. Myös Samaran pääaukiolla Kuibusheva ploshadilla on valtaisa lumivuori.

Saavuimme Harkovaan perjantaina aamulla 30 tunnin junamatkan ja lukuisien rajavelvollisuuksien jalkeen. Junassa soi iskelma-CD jatkuvana luuppina ensimmaiset 5 tuntia. Kuulimme Yellow riverin, Dont worry be happyn ja monta muuta klassikkoa tuhat kertaa. Iskelma-CD:n jalkeen kaiuttimista alkoi soida venalainen teknoradio. Neuloin junamatkan ja vaunumme provodnitsa eli vaununhoitaja oli ihneissaan nuoresta ihmisesta, joka osaa neuloa. Kavimme pitkia keskusteluja kasitoista ja villan hinnasta Venajalla.

Harkovassa asumme Jean-Philippen kampassa. Han opettaa Ranskaa ja on aivan mahtava tyyppi. Jean-Philippen kampasta loytyi venajankielinen Kalevala! Olemme syoneet itsemme joka paiva ahkyyn halvoissa stolovajoissa ja kikkailleet kaikenlaista jannaa. Eilen olimme banjassa (saunassa). Taalla on ollut kivakivakivaa ja nyt ei nappaisi lainkaan palata toihin. Illalla lahtee juna kohti Samaraa, jonne saavumme aikaisin keskiviikkoaamuna.

Ihmeellisin asia Harkovassa on kansan sivistynyt kaytos julkisessa liikenteessa. Ihmiset jonottavat marsrutkoihin! Samarassa marsrutkaan sisaan paaseminen on joka kerta taistelua ja sotaa. Katsokaa miten siisti jono. Alytonta!

Lahdemme huomenna aamulla Ukrainaan. Matkan ensisijainen syy on Venajan uudet nerokkaat viisumisaannokset. Ranskalaisella ystavallani on vuoden kestava viisumi Venajalle, mutta viisumia ei voi rekisteroida kuin kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Kolmen kuukauden jalkeen hanen on poistuttava maasta, jonka jalkeen uuden maahantulokortin voi taas rekisteroida. Olen myos kuullut tapauksista, joissa Venajalta on poistuttava kolmeksi kuukaudeksi, jotta uuden rekisteroinnin voi taas saada kolmeksi kuukaudeksi eteenpain. Aika katevaa etenkin tyontekoa ajatellen. Heh.

Itsellani ei ole ongelmia viisumin kanssa. Tallaydyin matkaan mukaan, koska matkailu on mukavaa ja paikan paalla on ilmainen majoitus tuttujen luona. Menemme Ita-Ukrainaan, Harkovaan. Kivaa! 

Olen menettanyt Venajalla vaistomaisen taidon laittaa vesihana kuumalle ja kylmalle. Alussa kaansin hanaa summanmutikassa kuumalle tai kylmalle suunnalle yllattyen joka toinen kerta, koska hanoista ei milloinkaan tieda kummasta suunnasta tulee kylmaa ja kummasta kuumaa. Myos vedenpaine vaikuttaa lampoon. Joskus pienella lirutellessa vesi on tulikuumaa ja viilenee vasta lisatessa tehoja.

Toinen asia mita taalla ei voi tehda summanmutikassa on vessapaperin osto. Vessapaperirulla saattaa maksaa 4 ruplaa tai 20 ruplaa. Kamppikseni osti moskovassa summanmutikassa vessapaprua ja maksoi kahdesta rullasta 150 ruplaa. Huu! Malleja on myos monia. Valikoimaa loytyy hiekkapaperi/kreppipaperityyppisesta varillisiin pehmeyksiin. Alyttomimman vessapaprun palkinnon saa kuitenkin hajustettu malli. Kylla on kuninkaallinen olo pyyhkia pyllyaan appelsiinin tai mansikan hajuisella varipaperilla.

Olen ollut Samarassa 18 viikkoa. Kuluneena aikana olen ollut kymmenessä syntymäpäiväjuhlassa. Eikä tähän lukuun ole laskettu mukaan päiväkodissa vietettyjä lasten synttäreitä. Tänä viikonloppuna on työkaverini Olga Aleksejevnan, kämppikseni Vassilian ja naapurikaupungissa asuvan brittivapaaehtoisen Zoen synttärit. Huh!

Taalla yrittaa tayttaa vapaa-aikansa mahdollisimman paljolla tekemisella. Syita siihen on monia. Ensiksikin rajallinen aika. Tuntuu etta puoli vuotta on kaytettava mahdollisimman tehokkaasti ja aikaa ei ole tuhlattavaksi loysailyyn. Toinen syy on koti-ikava. Pitamalla itsensa liikenteessa myos koti-tikava pysyy tehokkaimmin minimissa. Keskustelin juuri siita, miten kotona ei ahdista yhtaan lorvailla paivatolkulla yksinaan tapaamatta kaytannossa muita ihmisia kuin Alepan kassaa, mutta taalla yhdenkin paivan hiljaiselo alkaa hiostamaan. Mutta tassa esimerkki toimintaviikonlopusta:

Perjantaina olimme kuuntelemassa mahtavan funkjazz-bandin keikkaa. Bandin nimi oli Camapajam (katsokaa miten Samara kirjoitetaan kyrillisilla niin loydatte huumoria, hohoh). Meno oli mahtavaa ja soittajat virtuoosimaisia. Viimeisena he soittivat vanhan kunnon Wiggle Wagglen ja ainakin meikalaisen jalka vipatti kovasti.

Tympaannyin peruskoulussa perinteiseen hiihtoon. En ymmartanyt miksi pururadan kiertamiseen paskoilla lumipaakkuisilla suksilla kuluva aika piti mitata sekuntikellolla ja miksi hiihtaminen oli mahdotonta ilman kilpailua. Uhkasinkin lopettaa perinteisen hiihdon tyystin. Monta vuotta lupaukseni piti, mutta viime talvena aloin lampenemaan hiihdon ajatukselle. Taalla on yhdessa puistossa mahdollista vuokrata suksia ja lauantaina olimmekin hiihtamassa. Se oli kivaa, uskokaa tai alkaa! Aion ostaa valittomasti kotiin palattuani sukset Hameentien urheiluvalinedivarista. Illalla oli liian tervehenkisyyden neutraloivat bileet ja kivaa oli.   

Sunnuntaina siivottuamme bilekampan ja lorvailtuamme useamman tunnin kahvin kera paatimme ylittaa Volgan kavellen. On se kylla vaan iso joki.

Vanhaa puutaloa tyhjennettiin Samaran keskustassa ja kaikki sisälle jäänyt roju heitettiin kadulle odottamaan kyytiä kaatopaikalle tai jonnekin pois silmistä. Löysin rojukasasta säkillisen vanhoja valokuvia, jotka oli otettu 1900-luvun alun ja 1970-luvun välisenä aikana. Kuvat ovat otoksia yhden miehen perheestä ja ystävistä. Valokuvissa mies on pikkupoika vuosisadan alussa, sotilas 30-luvulla, nuori mies, jolla on vaimo ja tytär sekä vanha mies, jolla on vanha vaimo ja lapsenlapsi. Perhe on vuosien kuluessa viettänyt lomiaan rannalla ja käynyt Leningradissa teatterissa. Mitäköhän perheelle on tapahtunut ja miksi valokuvat eivät ole heidän hallussaan vaan minun lipastossani ja tulevaisuudessa täyttämässä kotiamme Helsingissä?

Moskovassa oli älyttömän kivaa. Matkaseura oli mahtavaa, tutustuin mahtaviin tyyppeihin ja pääsin näkemään Moskovaa sekä turistin että asukkaan näkökulmasta. Loman jälkeen ihmiset eivät usein halua palata takaisin arkielämäänsä, vaan mieluummin jatkaisivat lomailua. Omalla kohdallani asia ei ole näin yksinkertainen. Toisaalta en haluaisi palata arkeen, siihen jota elän Samarassa, mutta toisaalta en haluaisi jatkaa lomailuakaan. Haluaisin palata omaan oikeaan arkeeni kotona Helsingissä, missä on Matti ja koulu.

Olen täällä enää vajaat kaksi kuukautta ja loman jälkitunnelmissa Samaran arkeen orientoituminen tuntuu ärsyttävältä. En haluaisi huomenna taistella sukkahousukysymyksissä, enkä sisäistää taas uutta teemaa, jonka pohjalta lastentarhan arkea rakennetaan seuraavan kahden kuukauden aikana. Pidän työstäni täällä, mutta se ei ole omaa työtäni. En ole lastentarhan työntekijä eikä minusta siihen koko elämän ajaksi olisikaan. Oma ammatinvalintani tuntuu entistäkin onnistuneemmalta. Tunnen olevani folkloristinplanttu ja toivottavasti tulevaisuudessa myös tutkija.

Neljän kuukauden aikana olen myös havainnut, että pitkä ero todellakin vaikuttaa parisuhteisiin. Monien täällä olevien ulkomaalaisten suhteet ovat päättyneet ja ihmisten käsitykset esimerkiksi uskollisuudesta ovat venyneet ja paukkuneen. Itselleni neljän kuukauden ero on entisestäänkin (mikäli se voi olla mahdollista) vahvistanut tunnetta, että olen oikean ihmisen kanssa. Mitä vähemmän aikaa on tapaamiseemme, sitä enemmän ikävöin. Eräässä mielessä en edes tunne, että olisimme erossa, koska toinen on ajatuksissa ja sen kautta kaikessa toiminnassani mukana koko ajan. Ikävöinti on raskasta, mutta toisaalta kirkastaa ymmärryksen onnellisuudestani.

Kyllä elämä Samarassakin lähtee taas rullaamaan, kunhan palaan töihin ja tuttuihin kuvioihin. Ja kahden viikon päästä lähdemme Alicen ja Vassilian kanssa Ukrainaan, joten pian pukkaa jo uutta ”lomakrapulaa”. Opimme paljon junamatkasta Moskovaan ja tiedämme miten kannattaa varustautua tulevaan 30 tunnin koitokseen: paljon eväitä ja tekemistä. Täytyy vielä erityisesti korostaa junamatkustamisen briljanttiutta Venäjällä. Se on halpaa ja todella miellyttävää, koska makuupaikka kuuluu kaikille ilman törkeän kallista lisämaksua (manaan saakelin kallista junailua Suomessa). Ja Ukrainan jälkeen on enää kuukausi siihen kun tyypit Suomesta saapuu Samaraan. Arvatkaa vaan kuinka odotan tapaamista.

Loppuun vielä yksi pyyntö: jos joku pystyy löytämään alla olevassa kuvassa esitettyjä otsalamppuja Olssonilta tai muualta, niin ostakaa pliis mulle yksi ja toimittakaa noutojoukkueen mukana Samaraan. On muuten hyvä vehje pitkillä junamatkoilla noin lukemista ajatellen!

Aloitimme lauantaina matkamme Samarasta Moskovaan. Matka kesti 18 tuntia junalla. Ylhaalla on kuva junavaunustamme. Matka oli rattoisa, kun matkaevaana oli kuivattua kalaa ja Bahtinia.

Myos Vassilialla ja Alicella oli kivaa.

Paivalla junavaunun alasangyt kaantyy poydiksi ja tuoleiksi ja ylapedit ovat hieman pelottavia kapeudesta ja laitojen puuttumisesta johtuen. Ylasankyyn kapuaminen vaatii myos akrobaattisia taitoja.

Asumme Moskovassa Couchsurfers-nettisaitin kautta loytamiemme ihmisten luona. Mina ja Alice asumme Sergein kampassa opiskelija-asuntolassa Moskovan pohjoispuolella 30 minuutin elektrishka (lahijuna)-matkan paassa keskustasta. Sergei kamppiksineen on mita mukavin ja vieraanvaraisin tyyppi. Sergein kamppa sisaltaa yhden huoneen, jonka han jakaa kolmen muun opiskelijan kanssa, mutta koska kaksi kamppista on uuden vuoden vietossa poissa Moskovasta, paatti Sergei majoitta kaksi couchsurferia kamppaansa. Vassilia ja Lena, joka tuli Moskovaan myohaisemmalla junalla asuvat saksalaisen televisioinsinoori Maxin luona Moskovan keskustassa. Myos insinoori on hulvattoman hauska hemmo. Couchsurfers nettisaitti on mahtava tapa tutustua aarimmaisen mielenkiintoisiin tyyppeihin ja matkustella halvalla. Ihmisten majoittaminen sohville perustuu vastavuoroisuuden periaatteelle ja sille, etta ihmiset haluavat tutustua eri kulttuureista ja maista tuleviin ihmisiin. Tassa Alice, Sergei ja Vassilia kavelee kotikulmillamme.

Uuden vuoden aaton vietimme Moskovassa nahtavyyksia pallistellen. Kokkasimme myos Maxin luona ja joimme tottakai sampanskoea ja vodua. Uusi vuosi oli mahtava kaikin puolin! Erityispapukaijamerkki tulee Moskovan mahtavalle metroverkolle.

Myos Moskova on mahtava! Kerrassaan!

Ensi lauantaina juna lahtee takaisin kohti Samaraa. Moskova kiittaa talla eraa. Kylla matkailu on kuulkaa kivvoo!